perjantai 9. toukokuuta 2008

"Surullisen hahmon ritari"


Köyhä maalaishidalgo Alonso Quijano (”hidalgo” on espanjalaisista aatelisarvoista alhaisin), joka menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan, päättää lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella. Hän ottaa nimekseen Don Quijote Manchalainen ja pukeutuu ruosteiseen haarniskaan. Aseenkantajakseen hän ottaa pelkurimaisen, viekkaan ja maalaisjärkeä käyttävän aseenkantajansa Sancho Panzan, joka nimittää isäntäänsä ”surullisen hahmon ritariksi”.

Don Quijote, lämminsydäminen ja herkkä herrasmies, on selvästi hourupäinen useimpien ihmisten mielestä, ja herättää heissä ihmetystä ja hilpeyttä. Myös miehen ulkonäkö hämmästyttää, hän on luiseva ja kasvoiltaan laiha; posket ovat välillä niin kuopalla, että "niiden sisäpinnat suutelevat toisiaan". Hän luulee tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi, lampaita kääpiöiksi ja talonpoikaistyttöjä kauniiksi prinsessoiksi. Hän taistelee jättiläisiksi luulemiaan tuulimyllyjä vastaan ja kuvittelee, että naapurissa asuva maalaistyttö on Dulcinea del Toboso, kaunis neitsyt, jolle hän vannoo ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan.

Ei kommentteja: